tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hokkaidon kiertelyä

Tämän blogin kuvapäivitykset todella laahaavat ajasta jäljessä. Seuraavaan aion nimittäin lisätä läjän kuvia, joita otin kevätloman päätteeksi 31.3. kaverin kanssa tehdyn ajelun aikana. Uusiakin kuvia tulee ehkä sitten jossain vaiheessa jahka säät alkavat taas kunnolla suosia ulkona liikkumista. Viimeiset pari viikkoa on ollut sateista kaikkina viikonloppuina ja suurimman osan arkeakin.

Mutta asiaan. Vuokrasimme ensi vuonna Suomeen vaihtoon tulevan Yuuki-nimisen kaverin kanssa auton, ja lähdimme jo 8 aikaan aamusta ajamaan kohti pohjoista ja sisämaata. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Furano, joka kesällä on tunnettu laventelinkukistaan. Nyt pellot olivat tietty vielä lumen alla, mutta pysähdyimme syömään lounasta erään laventelitilan kahvilaan.





Seuraava etappi oli Asahiyaman eläintarha lähellä Asahikawaa. Pingviinit ja sudet olivat ehkä kaikkein kivoimpia, en muista milloin olen viimeksi nähnyt susia eläintarhassa.









 Viimeinen etappi oli Sounkyoun kylpyläkylä, jossa oli jääfestivaali. Käytiin siis katsastamassa tämä ja sitten suunta kävi kohti onsenia.





Kuvat kertovat mielestäni tarpeeksi (ja innostus ja aika kirjoittaa loppuivat kesken kun kuvien lataamiseen meni öö tunti?) joten en kerro reissusta sanallisesti tämän enempää. Hauskaa oli, seuraava ajelu on toivottavasti kesällä, Sounkyoussa oli jääfestivaalin tunnelmaan sopivasti aivan jäätävä keli.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Cosplay-haaste

Nyt seuraa vielä edellistäkin blogimerkintää voimakkaampi muistutus siitä, että tämä blogi on vaihtoblogin ohella myös cosplay-blogi. (Hauskaa kirjoitella ja ajatella tämmöisiä asioita pitkästä aikaa) Eli Woodi haastoi minut tässä jo kuukausi sitten, joten päätin nyt viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteuttaa haasteen.

Haaste

Säännöt
1. Kerro 11 asiaa itsestäsi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet haastoit
11 asiaa itsestäni:
1.       Olen aika vaatehullu. Kiinnitän aika paljon huomiota sekä omaan että toisten ihmisten pukeutumiseen ja tykkään kokeilla erilaisia tyylejä.
2.       Lempivärini on keltainen, mutta vaatteissa tykkään käyttää eniten valkoista, ruskean ja harmaan eri sävyjä sekä sinistä.
3.       Olen vilukissa siinä mielessä, että jalkani ja käteni ovat lähes aina jäässä. Käytän nytkin sisällä kolmia sukkia päällekkäin. Saan myös herkästi flunssan, jos en käytä kaulahuivia.
4.       Olen viimeisimmän mittauksen mukaan 153 cm pitkä (vai pitäisikö sanoa lyhyt?)
5.       Lempiruokaani ovat ihan oikeasti lohi, perunat, sienet ja salaatti. Tietty rakastan myös sitten kaikkea makeaa ja epäterveellistäkin.
6.       Cosplayn lisäksi harrastan piirtämistä ja lukemista.
7.       Olen auttamattoman teeriippuvainen. Kämpillä oleskellessa kuluu helposti pari kannullista teetä päivässä, ja kouluunkin kuljetan aina 0,35 litran termarimukini teellä täytettynä.
8.       Rakastan kahviloita.
9.       Viimeisin musiikillinen ihastukseni on Owl City ja etenkin kappale To the Sky.
10.   Lempielokuvani on animaatio Tekkonkinkreet. Lempi TV-sarjani on Pasila, itken sen loppumista.
11.   Tykkään ihan oikeasti ruuanlaitosta ja vaatteiden silityksestä.

Haastajan kysymykset:
1.       Minkä värisiä peruukkeja omistat eniten?
Varmaan mustia. Kuvittelen omistavani ainakin 4 mustaa peruukkia. Myös erilaisia blondeja on varmaan saman verran, mutta ne ovat kuitenkin lopulta sen verran eri sävyisiä että vastaukseni on musta.
2.       Onko sinulla joitakin cosplayta varten tehtyjä vaatekappaleita (tai no miksei jotain muutakin esim koruja), joita voisit käyttää vapaa-ajallasikin?
Periaatteessa niitä on paljonkin, mutta sellaisia joita haluan käyttää on vähemmän. Joitain kenkiä käytän ihan säännöllisesti, samoin neuleita. Japaniin lähtiessäni olin hyvin vähällä ottaa mukaan yhdet cosplayta varten ompelemani shortsit. Ne jäivät Suomeen, mutta käytän niitä varmasti palattuani.
3.       Mitä teet yleensä samalla, kun teet asuja? Vai keskitytkö vain asujen tekemiseen?
Kuuntelen radiota, tai katson sivusilmällä jotain tyhjänpäiväistä tv-ohjelmaa tai monta kertaa näkemääni elokuvaa, johon ei sen kummemmin tarvitse keskittyä. Suurkulutan Pasila-DVD -levyjäni.
4.       Sarjoissa on usein myös epäinhimillisiä hahmoja, joita ei ihmiskeholla pysty toteuttamaan. Onko sinulla mitään sellaista hahmoa, jota haluaisit cossata, mutta et ihmisyytesi takia voi (esim pokemon)? Kuka/mikä tämä hahmo on ja oletko ajatellut tekeväsi hahmosta jonkisortin gijinka-versiona?
Eipä oikeastaan. Periaatteessa jonkin gijinkan tekeminen kiinnostaisi ihan vain koska tykkään värkätä korvia, häntiä ja sen sellaista ja koska tykkään edelleen pokemoneista ja gijinkan ulkoasun suunnittelu olisi varmasti jännää. Saattaisin tehdä Raichun jos hommaan oikeasti lähtisin.

Jotain tällaista kenties?
 5. Mitä mummo/pappa hahmoja haluat tehdä sitten, kun olet liian ryppyinen tekemään nuoria ja kauniita teinihahmoja?  (─▽─)╭

Teen varmasti Sophien Liikkuvasta Linnasta. Jos siis vielä olen siinä vaiheessa halukas tekemään cosplay-asuja itselleni.
5.       Jos saisit päättä minkä tahansa maailman kolkan, johon mennä kuvaamaan cosplay-asuja, niin mikä paikka se olisi?
Taitaisinpa mennä kuvaamaan Kiotoon johonkin temppeliin tms. Oli sen verran komeaa ja sellaiseen paikkaan ei oikeasti kyllä ikinä pääse kuvaamaan cosseja hahaha…
7. Minkä cosplayta helpottavan välineen hankkisit itsellesi, jos raha/tila ei olisi ongelma?
Varmaan sovitusnuken. Olen tosin harkinnut sellaisen hankkimista palattuani Suomeen vaikka en vieläkään oikein tiedä missä sitä sitten säilyttäisin. Myös saumuri olisi toki kiva.
8. Montako peruukkipäätä omistat, vai omistatko yhtään? Esittele heidät meille!
Taidan omistaa 4? Kaksi on nimettömiä, toiset kaksi ovat Olli ja Seppo. 
9. Mikä asuistasi on niellyt (arviolta) eniten rahaa? (summaa ei tarvitse kertoa)
Hmm tämä on paha… Joko Tetsunosuke tai Taishou kaiketi.
 Eli siis jompikumpi näistä:






 













10. Montako kertaa olet polttanut näppisi kuumaliimalla leikkiessäsi? Jos et ollenkaan niin montako kertaa olet pistänyt itseäsi neulalla sormeen?
Niin monta kertaa ettei sitä ole mahdollista laskea. Neulalla on tullut sohittua vikapaikkaan vähemmän, ehkä vain pari kertaa niin että on oikeasti vuotanut verta.
11. Hamstraatko turhaa tavaraa nurkkiisi, koska ajattelet "no tätä saattaa joskus tarvita jossain cossissa"?
Ehdottomasti. Onneksi Japaniin lähdön yhteydessä kämppää tyhjentäessäni hankkiuduin eroon osasta tästä roinasta. Valitettavasti kuitenkin vain osasta.

Sitten lopuksi ilmoitan rikkovani uusien bloggaajien haastamissääntöä, sillä kutakuinkin kaikki tuntemani ovat jo tämän haasteen saaneet kokea. Toivottavasti tämä oli edes vähän viihdyttävää luettavaa.

Ja (oikeasti) ihan lopuksi, koska kaikki cosplayaajat nyt varmasti ovat kuumeisesti valmistautumassa kesän tapahtuminiin... Jos on ongelmia peruukkien kanssa, voi katsastaa tämän videon allekirjoittaneen ja Lirlyksen taannoisesta peruukkiluennosta Traconissa. Tämä on huono yritykseni parantaa cosplayaajien maailmaa parempien tutorien tms. puutteessa joita olen viime aikoina lueskellut useammastakin blogista sormien syyhytessä halusta päästä kokeilemaan näitä tekniikoita. 

Elämäni ensimmäiset kirsikankukat ja cosplayta

Tokio 21. - 25.3.2013

Koska kevät alkaa olla asettunut myös tänne Sapporoon jo ihan pysyvämmän luonteisesti, ajattelin että nyt viimeistään on jaettava Tokiossa kuukausi sitten näkemäni kukkaloisto ja ehkä joitain muitakin kuvia. Tosiaan kyllä hieman hälyttävää, että Tokiossa kirsikat kukkivat kuukausi sitten, kun täällä vasta odotellaan tätä luonnonnäytelmää. Lämpötilat sentään pysyvät nykyään jo öisinkin yli + 5 asteen, eli eiköhän täälläkin lähiviikkojen kuluessa nähdä niitä kukkia.

Mutta tosiaan asiaan. Soulin reissuni jälkeen olin siis päättänyt olla fiksu ja pysähtyä matkanvarrella Tokioon ennen Sapporoon palaamista (kaikki kohtuuhintaiset lentoreitit Soulista Sapporoon kulkevat joko Tokion tai Osakan kautta). Saavuin Tokioon torstai-iltana 21. päivä, ja yllätyin sekä siitä, miten kauan Naritasta oikeasti kesti Tokion keskustaan (n. 1,5 tuntia), että oikeasti löysin hostellini ilman suurempia vaikeuksia. Ennen matkaani ostamani Tokion karttakirjanen osoittautui äärimmäisen hyödylliseksi kapineeksi, etenkin osio jossa lueteltiin kulkuneuvovaihtoehdot ja reitit Naritasta Tokion keskustaan.

Perjantaina 22. päivä päätin sekä katsoa nähtävyyksiä että shoppailla ihan omillani. Nostalgian määrä oli aika huima kun kävi joissain samoissa paikoissa kuin missä käytiin 4 vuotta sitten kun ensimmäisen kerran kävin Japanissa. Ja oli myös jännää, että vaikka viimekäynnillä Tokio oli ehkä siisteintä ikinä, nyt huomasi ajattelevansa vain että ei ikinä haluaisi asua siellä (katsotaan niin päädyn kuitenkin tulevaisuudessa töihin Tokion nyt kun näin menin möläyttämään). Vaikka Tokiossa oikeasti on kaikki mitä ikinä voi ihminen kuvitella huvittelu- ja shoppailumahdollisuuksien osalta, siellä on makuuni ooikeasti vain ihan liikaa ihmisiä ja pitkät välimatkat kaupunginosasta toiseen. Plus asuminen on tiettävästi tähtitieteellisen hintaista, vaikka oma hostellini olikin sen n. 20e/yö (sisälsi vain petipaikan sekahuoneessa 10 muun matkailijan kanssa). 

Mutta siis, perjantaina kävin ihan ensiksi aamukävelyllä Harajukussa sijaitsevassa Meiji-temppelissä ja sen puutarhassa. Seuraavassa kuvia siitä:





Vihreää karria lounaaksi
Kävin päivän aikana Harajukussa, Akihabarassa ja Shibuyassa. Illalla olikin sitten aika väsynyt meininki.

Lauantaina tapasin Souman (jonka tapaamista varten tämän pysähdyksen oikeastaan teinkin), joka oli viime vuonna vaihdossa Suomessa ja joka nyt työskentelee ensimmäistä vuottaan pankissa Tokiossa. Oli aika hassua nähdä pitkästä aikaa ja ehkä vielä hassumpaa puhua japaniksi kun Suomessa keskustelun pääkieli oli aina englanti. Kai se kielitaito siinä mielessä on kehittynyt ihan kivasti vuodessa. Päivän pääjuttu oli hanami (eli piknik jossa katsellaan samalla kirsikankukkia). Valitsimme paikaksi Uenon, joka oli täynnä sekä ihmisiä että kirsikkapuita.








Sunnuntaina 24. päivänä oli sitten pitkästä aikaa vuorossa cosplay-tapahtuma. Tokyo Dome Cityssa järjestetty kaksipäiväinen New Layers Paradise on ainakin mainospuheiden mukaan kokoluokaltaan comicetin luokkaa jos näin cosplayaajien näkökantilta katsotaan. Tämä tapahtuma oli siis tosiaan vain cosplayta varten, ohjelmaa ei tanssikilpailun lisäksi ollut, vaan japanilaiseen tapaan jättimäinen järjestetty photoshootti oli tämäkin. Tavallisuudesta poiketen tämä pienoishuvipuistossa järjestetty tapahtuma kuitenkin oikeutti sekä cosplayaajat että tavalliset puistossa vierailijat yhteisoleskeluun alueella (tosin kuvien ottaminen oli varmaan normi puistovierailijoilta kielletty sillä cosplaytapahtuman puolesta tuleet kuvaajat joutuivat rekisteröimään kameransa).  Tässä alla nyt kuvia tapahtumapaikasta ja joistain asuista (ei, tässä ei ole kaikki ottamani kuvat, säästelen niitä jos joskus taas pidän jonkun esitelmän jossain tapahtumassa japanilaiseen cosplayharrastukseen liittyen hahaha).




Tapahtuman pääsymaksu oikeutti myös huvipuistolaitteiden vapaaseen käyttöön, ja myös kuvaaminen niissä ollessa oli sallittu.






Lopuksi allekirjoittanut yhdessä toisen cosplayaajan kanssa. Sarjasta perilläolevat voivat naureskella hahmovalinnoille.

Tälläinen oli suunnilleen Tokionreissuni. Maanantaina 25. oli lento takaisin Sapporoon jo 12 aikaan, eli suuntasin letokentälle jo ihan aamusta. Tulipa ainakin kerran käytyä Tokiossakin tämän vaihdon aikana haha.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kevät ja Soul



Kevätloma alkaa olla lopuillaan ja olen matkailuni matkaillut. Blogi on taas saanut olla laiminlyötynä Okinawa-päivityksen jälkeen, katsotaan missä tahdissa jatkoa tulee. Tosiaan kevätloma alkaa olla lopuillaan, japanintunnit alkavat 10. päivä (eli ensi keskiviikkona) ja muutkin tunnit 11. päivästä alkaen. Olen tosin jo viettänyt viimeisimmän viikon aika pitkälti kirjastossa, torstaina oli nimittäin taas japanin tasokoe uusia kursseja varten. Lisäksi olen onnistunut viimein ottamaan itseäni kiinni niskasta ja alkanut oikeasti miettimään kandityöni aihevalintaa ja materiaalien keräämistä. Huomenna maanantaina on tapaaminen täkäläisen taloustieteiden seminaarini ohjaajan kanssa, ja sain myös yhteyden tulevaan kandiohjaajaani Suomessa.

Olen kuullut, että Suomessa kevät on tänä vuonna kovasti normaalista jäljessä. Täällä Sapporossa puolestaan lumet sulavat hämmästyttävää vauhtia. Olen nyt jo viikon ajan kulkenut taas pyörällä, sillä tiet olivat jo alkuviikosta suurimmaksi osaksi sulina. En ole nyt käynyt tarkastamassa kaikkia pikkupolkuja (koska olen vain kiltisti kulkenut väliä kämppä – yliopiston kirjasto), mutta voisin kuvitella että viimeistään viimeöisen sateen jäljiltä pienimmätkin polut alkavat olla sulia. Myös aiempien lumikenttien keskelle on ilmestynyt lumettomia laikkuja. En voisi olla iloisempi talven loppumisesta! Pääsen viimein eroon järjettömistä sähkölaskuista, joita lämmittimen käyttö on aiheuttanut, ja liikkuminen paikasta toiseen on nyt huomattavasti helpompaa ja nopeampaa pyörän ansiosta. 

Mutta, varsinainen tarkoitukseni oli kertoa niistä kuuluista matkailuistani. Aloitetaan siis Soulinmatkalla!

Soul 14. – 21.3.2013
Kevätloman päätteeksi tai oikeammin ehkä huipennukseksi (koska lomaa jatkuu virallisesti vielä hetken, ensimmäiset luennot alkavat 10. päivä) vietin viikon Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Kyseessä oli opiskelijatyyliin hyvin pienen budjetin reissu, eli siirtyminen maahan tapahtui halpalentoyhtiöillä pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa (eli siis pieni käsimatkatavarakokoinen lentolaukku+käsilaukku). Lähtö Sapporosta oli jo 13. päivän iltana, jolloin lensimme englantilaisen Kimin kanssa Sapporosta Osakaan Kansain lentokentälle. Yö kuluikin sitten lentokentällä nukkuessa. Yllättävän kivuttomasti sitä osasi nukkua, nukuin yhteensä 9 tuntia! Lento Souliin oli vasta 14. päivän iltapäivällä, joten oli hyvin aikaa nukkua ja tallailla pitkin Kansain lentokenttää.

Saavuimme Kimin ja Osakassa seuraan liittyneen Turon kanssa Soulin Incheonin lentokentälle 14. päivän iltana 8 aikaan, mistä suuntasimme junalla kohti Soulin keskustassa ja suoraan reitin varrella Hongik University- metroaseman lähellä sijaitsevaan hostelliimme. Paikka osoittautui 4 huonetta+keittiö/olohuone käsittäväksi normaaliksi kerrostaloasunnoksi, jonka 2 huonetta oli varustettu kerrossängyillä matkailijoiden majoitusta varten. Ei valittamista, hostellin pieni koko teki siitä aika kodikkaan, tilat olivat uudet ja siistit. Ja petipaikka sekahuoneessa maksoi 10 000 wonia eli n. 7 e/yö. 

Heti hostelliin asetuttuamme ja toisella lennolla Souliin saapuneen Samun liityttyä seuraamme päätimme rohkeasti lähteä etsimään ravintolaa, vaikka hostellin pitäjä varoittelikin että suurin osa paikoista hostellin lähellä olisi jo kiinni (kello oli 11 illalla). Totesimme tämän todeksi ja päädyimme lopulta kiinalaiseen ravintolaan. Mikä oli loppujen lopuksi ihan hyvä, sillä kukaan porukasta ei puhunut koreaa, mutta menun kiinalaiset merkit auttavat japaninkielentaitoista. Saimme kuin saimmekin siis syötyä, vaikka japanilaiseen ylinöyristelevään asiakaspalveluun tottuneelle korealainen vähän Suomi-henkinen palvelutapa olikin kuin isku vasten kasvoja. Saa nähdä miten sopeudun enää Suomen asiakaspalveluun.

Perjantaina 15. päivä meillä olikin sitten kaikeksi onneksi opas. Turon Soulissa vaihdossa oleva kaveri, Jenni, oli ihana ja kierrätti meitä koko päivän. Kävimme Jennin yliopiston kampuksella, syömässä korealaista ruokaa lounaaksi, kahvilassa ja ostoksilla. Ja illalla lyöttäydyttiin vielä oppaamme vaihtareista ja korealaisista koostuvaan kaveriporukkaan, jonka kanssa käytiin yhdessä taidenäyttelyssä, illallisella, katselemassa maisemia ja lopulta vielä baarissa. Ensimmäinen päivä Soulissa oli siis mitä mainioin. 

Porukka ja Korea University

Korea Universityn kampusaluetta. Kuin suoraan Briteistä maahantuotua!

Lounas. Kaikki pikkulautasilla olevat ruuat ovat lisukkeita ja siis ilmaisia. Annos taisi maksaa about 5e/nuppi. Ja niiiin hyvää!

Rakastuin tähän jälkiruokaan: jäähilettä, mansikoita, makeaa paputahnaa ja mansikkajäätelöä.

Sisäänkäynti Tim Burtonin taidenäyttelyyn

Illallinen oli tulinen jopa korealaisella mittapuulla!

Tälläinen oli se joki




Myös Oulussa viime vuonna opiskellut korealainen kaverini Haejong tuli Busanista Souliin viikonlopuksi meitä opastamaan. Viikonloppuna käytiin historiallisessa Insa-dongin kaupunginosassa, ostoksilla, juhlimassa Gangnamissa siellä asuvan, nyt kanssamme Japanissa opiskelevan (mutta lomansa Koreassa viettäneen) korealaisen Joo:n kanssa, sekä tietenkin Soulin pakollisessa nähtävyydessä, Namsan-vuorella Soul-tornissa. Tornista oli hieno näköala, ja Insa-dongissa näkemämme perinteinen tanssiesitys ja teehuone jäivät mieleen hienoina kokemuksina. 

matkalla hostellilta asemalle

pieni supermarketti

tanssija perinteisessä asussa keskittymässä ennen esitystä

Tanssiesitys Insa-Dongissa



perinteisessä teehuoneessa

teehuoneen sisäpiha

Gangnamin asema



ostoksilla

Allekirjoittanut ja Haejong

Tämä simpukkasoppa oli parhaita keittoja mitä olen syönyt



Soul-torni Namsan-vuorella

Rakastavaisilla on tapana lukita yhteinen lukko Soul-tornin läheisen näköalatasanteen kaiteeseen. Lukkojen määrä oli lähes pelottava.



Ylhäältä tornista näki miten paljon oli matkaa missäkin ilmansuunnassa sijaitseviin isoihin kaupunkeihin




Torni valaistuna illalla

 Maanantaina 18. päivä Joo kuljetti meitä taas ympäri Soulia, tällä kertaa oli vuorossa shoppailua, ulkomaalaisten keskuksena tunnettu Itaewon ja puistokävelyä.

lounas korelaisessa pikaruokalassa


???



Illallinen
 Seuraavat, jo vierailun loppua enteilevät päivät päätimme käyttää vieraillaksemme edes parissa Soulin kuuluisista palatseista. Tiistaina suuntasimme siis aivan kaupungin keskustassa sijaitsevalle Deoksugung:in palatsialueelle. Vartijoiden vahdinvaihto oli kivaa katseltavaa, ja sijaitakseen aivan kaupungintalon ja pääkirjaston vieressä alue oli kohtuullisen suuri. Illalla oli tarjolla vielä todella erityistä ohjelmaa, sillä Joo kutsui meidät syömään perheensä luo, ja niin päästiin nauttimaan Joon äidin kotitekoisesta herkkuruuasta. Voin sanoa että oli hurjan hyvää ja kaikkien eri ruokalajien määrä oli hyvin häkellyttävä.

Deoksugung:in palatsialue sijaitsi aivan kaupungin sydämmessä

Vartijat valmistautumassa vahdinvaihtoon







Vahdinvaihdon jälkeen vartijoiden kanssa sai ottaa kuvia!


Illallisella Joon vanhemipien luona!
 Keskiviikkona 20. päivänä, joka oli minulle viimeinen kokonainen päivä Soulissa lähdimme kolmistaan Pauliinan ja Kimin kanssa katsomaan kaikkein isointa Soulin palatsialueista, joka on nimeltään Gyeonbokgung. Alue oli paljon Deoksugungia isompi ja todella ylitti odotukseni koollaan ja rakennusten määrällä. Kyseessä oli todellinen palatsien pikkukaupunki. Arkkitehtuuri oli tosi vaikuttavaa, vaikka tosin kaikki rakennukset olivat restauroinnin tulosta, japanilaiset joukot kun ovat historian aikana tuhonneet alueen kahdesti (alue siis restaurointiin myös ensimmäisen tuhon jälkeen ja joutui toiseen kertaan tuhotuksi toisen maailmansodan aikaan mikäli en aivan väärin muista). 

Kuvia  Gyeonbokgung:ista:











Palatsikierroksen jälkeen menimme ostoksille Ehwa Woman’s Universityn lähellä sijaitsevalle ostosalueelle, ja kuten voi arvata naisyliopiston lähellä olevalta ostosalueelta, paikka oli täynnä kenkä-, vaate- ja meikkikauppoja. Ostin siistin, tummansinisen jakun, se pääsee käyttöön jahka Sapporo vielä hiukan tästä lämpenee, todennäköisesti ensi kuun alkupuolella. 

Ja kuten todettu, torstai 21. oli lähtöpäiväni Soulista. Suuntasin aamulla suoraan lentokentälle, mikä oli todella hyvä koska suuren kokonsa vuoksi pelkkä kentällä kävely vei jonkin verran aikaa. Lentokone kuljetti minut ja täyteen ahdetut käsimatkatavarani Tokioon, jossa olivat vastassa huomattavasti lämpimämpi sää ja kirsikankukat. Mutta tästä Tokion-vierailusta lisää seuraavassa blogi-päivityksessä.